Margaret Lea on töissä isänsä kirja-antikvariaatissa ja kirjoittaa harrastuksekseen elämäkertoja unohdetuista ja vähän tunnetuista kirjailijoista. Eräänä päivänä hän saa kirjeen Vida Winteriltä, joka on kuuluisimpia ja rakastetuimpia nykykirjailijoita. Winter on ollut salamyhkäinen ja keksinyt menneisyydestään ja taustastaan erilaisia versioita vuosien varrella. Nyt hän on jo vanha ja sairas: hän haluaa kertoa totuuden erikoislaatuisesta elämästään ja toivoo Margaretin saapuvan luokseen.

Margaret lähtee empien mutta uteliaana Yorkshireen tapaamaan kirjailijaa, ja Vida aloittaa kertomuksensa. Se on runsas, dramaattinenkin kertomus Angelfieldin suvusta ja erityisesti kaksostytöistä Adelinesta ja Emmelinestä. 

Margaret joutuu Vidan tarinan pauloihin. Elämäkerturina hänen täytyy pitäytyä tosiasioissa, eikä hän aina luota Vidaan. Hän matkustaa kirjailijattaren entiseen kotikartanoon katsomaan ja tutkimaan itse asioita. Matka totuuteen osoittautuu Margaretille myös matkaksi omiin perhesalaisuuksiin.

Tämä kirja tarttui jostain syystä tuttavan laajasta kirjahyllystä käteeni. Olen joitakin vastaavia sukusalaisuuksiin pohjautuvia kirjoja lukenut ja jokin niissä kiehtoo.

Kirja itsessään on kuin tuolta kirjassa kerrotusta antikvariaatista. Kannessa on kuva vanhojen kirjojen pinosta ja se tekee kirjasta sympaattisen ja vanhanaikaisen jo ennen avaamista. Oma haaveeni antikvariaatin ja kahvilan yhdistelmästä nosti kaihoisasti päätään lukiessani kirjaa.

Tarina avautuu vyyhti vyyhdeltä, kun Vida Winter purkaa menneisyyttään Margarethille. Hän aloittaa isovanhempiensa historiasta ja etenee hitaasti kohti lapsuuttaan. Margareth epäilee kerronnan todenperäisyyttä, mutta omat tutkimukset paljastavat hänelle lisää salaisuuksia. 

Mielenkiintoinen kirja, jonka salamyhkäinen kerronta viittaa ensin toisaalle ja sitten toisalle, kunnes lopulta asioiden oikea laita paljastuu, vai paljastuuko. Minä rakastan tälläisiä mysteereitä, joissa tarinaa kerrotaan hyvin arkipäiväisen oloisesti, ilman suurempia hehkutuksia. Margareth Lea rakastaa kirjoja, varsinkin juuri vanhoja klassikoita. Kirjan  myötä heräsi itsellekin halu taas yrittää tarttua johonkin kirjassa viitattuihin kirjoihin, kuten Humiseva harju sekä Kotiopettajattaren romaani.